perjantai 3. kesäkuuta 2016

Isojen lohien Ahvenanmaa

Kuluvan vuoden perinteinen lohireissu suuntautui tällä kertaa Ahvenanmaalle Eckerön kärkeen. Kolme edellistä kevättä ollaan vietetty Hasslössä mutta nyt päätettiin vaihtelun vuoksi vaihtaa paikkaa. Edellisestä Ahvenanmaan vierailusta olikin kulunut jo viisi vuotta. Keväällä 2011 lohet olivat todella vähissä ja iso osa uistelijoista veti tyhjää, me onnistuimme tuolloin yhtenä päivänä saamaan +15kg lohen joka silloin kirjattiin venekuntamme ennätyskalaksi.

Lohitärppiä odotellessa.

Tälle reissulle lähdimme kokolailla tutulla kokoonpanolla mutta hieman eri reittejä. Samin venekunta päästeli ajamalla Vuosaaresta Eckeröön kun me turvauduimme perinteisempään lautta matkustamiseen Finnlinesin laivalla Naantalista Långnesiin. Finnlinesin matkat ovat muuten melko edullisia ja sisältävät ruuan laivalla -vahva suositus heidän palveluilleen.

A-maalle päästyämme hurautettiin Eckeröön kärkeen Degersandin leirintäalueelle josta vuokrasimme entuudestaan tutun mökin tukikohdaksemme. Perille päästyämme laskettiin vene satamaan ja tehtiin muita valmisteluja tulevaa viikkoa varten. Illalla nautittiin lohisoppaa jonka pääraaka-aineen Pilot8 miehistö hankki uistelusiirtymällä Maarianhminasta Eckeröön.

Degersandin laiturissa.

Seuraavana aamuna alkoi varsinaiset kalastelut ahvenanmerellä. Veneitä oli melko paljon vesillä ja suosituimmat perinteikkäät paikat ajoittain jopa ruuhkaisia. Suosiolla valuttiin hieman sivuun ja kartoitettiin alueita joissa tungosta olisi jatkossakin hieman vähemmän. Ensimmäiset kontaktit saatiin melko nopeasti mutta useampi kala pääsi meiltä karkuun. Kalaa tuntui olevan liikkeellä melko hyvin joten luottavaisin mielin jatkettiin kovaa yritystä. Lopulta saatiin ensimmäinen lohi veneeseen ja apina pois targalta -tästä oli hyvä jatkaa.

LAX.

Seuraavina päivinä kalastus jatkui mukavissa keleissä ja lohta tuntui edelleen olevan rajusti liikkeellä. Venekunnat lisääntyivät ja ajoittain ajo-linjoistaan piti luopua jotta liikenne vesillä sujuisi mutkattomasti. Ruuhkaisemmilla paikoilla piti väsytystilanteessa pyytää kanssa kalastajilta tilaa kun isot lohet roikkuivat kaukana veneen perässä. Pääsääntöisesti kommunikaatio tuntui pelaavan ja venekunnat väistelivät kiitettävästi niitä joissa oli tilanne päällä. Meilläkin muutamaankin otteeseen lohet olivat todella kaukana perässä ja hienosti muut kiersivät peräpeilimme mahdollisimman kaukaa. Muutamaan kertaan radiosta kuului kummia kun tilaa pyytäneelle vastattiin haistattelemalla -melko kummallista käytöstä.

Toimii.

Tiistai iltana tuuli alkoi voimistumaan ja keräsi voimiaan kun tultiin keskiviikkoon. Reissun ensimmäinen tuulipäivä jota lähdettiin viettämään Maarianhaminaan. Mukava päivä keskeytyi kun tuli tieto Eckeröstä että Degersandin laiturin kiinnityspisteitä on repeytynyt irti. Nopeasti pelipaikalle toteamaan tilanne ja samoin tein päätettiin siirtää veneet turvaan suojaisaan Torpin satamaan -onneksi mitään vakavampaa ei ehtinyt tapahtumaan ja laiturin korjaajakin saatiin paikalle.

Laituri liikkeellä.

Seuraavana päivänä kalastelut jatkuivat jälleen kun tuuli oli rauhoittunut  yön aikana. Kalastuksellisesti homma jatkui samaan tapaan ja lohikontakteja kertyi hyvää tahtia. Aamut tuntuivat olevan monasti syöntiaikaa ja iltapäivästä oli selkeästi hiljaisempi hetki. Iltaa kohden lohet jälleen aktivoituivat ja VHF.stä kantautui tasaisesti tietoa saaduista kaloista. Tyypillistä oli että hyvin usein kalat tulivat tupla- ja tripla tärpeistä. Isomuksia oli edelleen hyvin liikkeellä ja lähdöt sen mukaisia -maailmanluokan meininkiä!

Parempaa pukkaa.

Pari viimeistä päivää kalasteltiin vähän kovemmissa keleissä kun tuuli puhalteli 8-10m/s. Näissä lukemissa kalastus vielä onnistuu joskin päivän päätteeksi tietää kyllä vesillä olleensa. Aamusta vesillä oli hivenen rauhallisempaa kun monet venekunnat lähtivät kovempaan keliin vähän myöhemmin. Lohta oli edelleen alueella edellisten päivien tapaan.
Reissun kovin lähtö tuli viimeisenä päivänä kun vedettiin 47:lla. Plaanarin uloimmasta lähti ja kovaa lähtikin. Rulla tyhjeni yhtäsoittoa ja mitään ei oikein ollut tehtävissä. Vauhdit alas ja jarrua tasaisesti kireämmälle....ensimmäinen kerta kun 7000 kokoluokan dööristä loppuu lanka! -ensi keväänä targassa on sitten pykälää järeämmät kelat.

Isomukset liikkeellä.

Lohireissu onnistui erittäin hyvin ja kelit suosivat, yksi tuulipäivä pidemmällä reissulla on oikeastaan hyväksi niin pääsee miehistökin hetkeksi huilaamaan. Kalaa oli alueella koko reissun ajan todella hyvin. Oma taktiikka isompien lohien saamiseksi onnistui ainakin osittain todella hyvin -saatujen kalojen keskipaino oli melko juhlava.
Karkuutuksia tosin tuli myös roppakaupalla ja näihin on nyt lääkkeet mietinnässä.

Koukkunokka.

Kotimatkalle lähdettiin hyvillä mielin monta kokemusta rikkaampana.  Loma oli selvästi erittäinkin onnistunut kun työkoneen salasanaa joutui miettimään maanantaina hivenen normaalia pidempään.
Kiitokset mukana olleille ja kaikille vanhoille sekä uusille tuttavuuksille Degersandissa ja vesillä!

Kotia kohti.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti